Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen ammatiltani kokki jonka vuoksi kotona ruuanlaitto jää vähemmälle, mutta postailen tänne silti, aina jos muistan, tekeleitäni.

Blogini käsittelee lähinnä ruokaa, joskin välillä varmasti muitakin asioita.

Esimerkiksi vaatteita, laukkuja, kenkiä..... :)

Vaniljasydän muffinit

Päätinpä leipoa PIIIIITKÄSTÄ aikaa :) 
Teki mieli jotain leivonnaisia ja kaupassa ei ollu mitään, joten tein
Kinuskikissan ohjeella vaniljasydän muffineja. 

Puolitin ohjeen ja minulla ei ollut mitään vaniljajauhetta, käytin vaniljasokeria. 

Herkullisia tuli silti, ja puolikkaasta ohjeesta tulee juuri sopiva määrä kahdelle, 6 muffinia.

Olen jokseenkin aina vähän laiska tuon jäähdyttelyn ja odottelun kanssa :) Eli taas kuorrute  vähän pääsi sulamaan siihen päälle..

Caesar salaattia

Teki kauheasti mieli caesar salaattia. Ainoa ongelma vain on se, etten voi valmiita kastikkeita syödä. Koska ne sisältävät anjovista. Ja olen allerginen kalalle. Joten joudun aina tekemään omat soosini itse.

Tämä soosi sisältää Hellmannsin täysmajoneesia, valkosipulia ja parmesaani murua. Vähän pippuria ja ihan liraus sitruunamehua. 

Hellmannsin majoneesi on ehdottomasti parasta majoneesia.

Krutongit tein leikkaamalla vaaleasta leivästä ja paistamalla valkosipuliöljyssä miedolla lämmöllä pannulla, en jaksanut ruveta kikkailemaan uunin kanssa. 

Ja tietysti romaine-salaattia. Parmesaani murua on myös vähän päällä. En jaksanut montaa sorttia ostaa :) 

Kahden juuston salaatti

Teki kovasti mieli juustosalaattia. Niinpä menin kauppaan ja ostin vuohenjuustoa ja cheddaria. 

Salaatti sisältää:

Amerikansalaatti

Kurkku

Tomaatti

Paprika

Punasipuli

Basilikaöljy

Balsamico (Italian tuliainen)

Cheddar 

Paistettu vuohenjuustoviipale


Siis aivan sairaan hyvää vaikka itse teinkin :p

Marjasmoothie

 Tein yksi päivä tässä taannoin marjasmoothieta. Teki mieli jotain hyvää ja terveellistä. Kaapista löytyi Lindahlsin turkkilaista jugurttia. Joten tarvitsi vain pakastemarjasekoitusta ostaa. Ostin sellaista missä oli mansikkaa ja mustikkaa ja viinimarjoja. Lirautin sekaan myös ihan pikkiriikkisen lorauksen maitoa, jotta sain jugurtista juoksevaa :)

Eikun marjat sulaks ja sauvasekoittimella tuopissa sileäksi :)

Kuva ei ole kovin imarteleva, kamerani kun on rikki.. Ja tämä kuva on otettu ennen uuden puhelimen saapumista (jonka toki jouluksi hankin, mutta kappas, sehän olikin maanantai-kappale, eli eikun huoltoon ennen kuin sai edes otettua käyttöön..)

 

Herkkua oli :) Eikä tosiaan sisällä mitään muuta kuin maustamatonta ruuanvalmistusjugurttia ja marjoja ja ihan lirauksen maitoa. Namnam. 

Ehkä parasta punaviiniä ever :)

Huhheijaa, onpas tullut pidettyä taukoa. Pahoitteluni. Vaikka eipäkait tätä kukaan lukenutkaan :)

Tuli käytyä laivalla, Tukholman suuntaan, ja päätinpä ostaa jotain kivaa punaviiniä.

Bottega

Il Vino Dei Poeti 

Rosso di Montalcino

 

Loisto viini, keskitäyteläinen. Seurusteluviininä ehdoton. Ruuan kanssa en ole kokeillut, tätä kun ei Suomen alkosta saa.. Täytyy lähteä Viking Linen laivalle jos tätä tahtoo. Ehdoton lempiviinini nykyään.

 

 

Pääsiäismenu vol 1

Ihanaa, kun kerrankin sain suunnitella 2 kolmen ruokalajin menua, ja vielä toteuttaa ne. Toisen toteutus on vasta huomenna, mutta tänään tehtiin tämä vol 1.

Alkuruuaksi Parsakeittoa.

1 nippu tuoretta parsaa

1 salottisipuli

4dl vettä

1,5 rkl kanafondia

1dl ranskankermaa

nokare voita

Mustapippurirouhetta ja suolaa.

 

Kuori parsat, hienonna sipulit. Kuullota sipuleita hetki rasvassa, lisää vesi ja kanafondi, kuumenna kiehuvaksi. Lisää parsat, keitä n. 10min. Kaada osa kanaliemestä pois, poraa sauvasekoittimella tms, ohenna kanaliemellä ja ranskankermalla. Lisää mausteet. Kuumenna ja tarjoile.

 

 

Pestotuorejuusto täytteisiä broilerin rintafileitä ja sitruunapastaa

Tuorejuustotäyte: ½prk maustamatonta tuorejuustoa, 2rkl pestoa ja mustapippuria

 

Pastakastike:

1,5dl valkoviiniä

1 sitruuna

2dl kermaa

100g parmesanlastuja

1,5tl tummaa sokeria

pieniä pinaatinlehtiä

mustapippuria

suolaa

 

Pese sitruuna huolellisesti, raasta kuori ja purista mehu.

Kuumenna valkoviini kattilassa, lisää sitruunan mehu, anna kiehua puoleen. Lisää kastikepohjan joukkoon kerma, sokeri sekä suurin osa parmesanista ja sitruunan kuoriraasteesta. Mausta pippurilla ja suolalla. Lisää tarvittaessa sokeria. Keitä pasta(n.350g) suolalla maustetussa vedessä.

Kaada kuuma kastike pastan joukkoon, sekoita varovasti, revi joukkoon pinaatinlehdet. Viimeistele parmesanilla ja sitruunankuoriraasteella.

 

 

Aurinkoinen juustokakku

12 annosta

Pohja:

200g kaurakeksejä

100g leivontamargariinia

1tl inkivääriä

Täyte:

4kpl liivatelehteä

2½dl vispikermaa

400g tuorejuustoa

1½dl sokeria

2tl vaniljasokeria

½dl sitruunamehua

Pinnalle:

3kpl liivatelehteä

3rkl sitruunamehua

2dl persikkaa(säilyke) (soseena)

 

Hienonna keksit monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu rasva ja inkivääri. Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuoan(24cm oli ohjeessa, meillä oli vaan 26cm vuoka..) pohjan kokoinen pala ja pane se vuoan pohjalle. Painele pohjataikina leivinpaperin päälle.

Upota liivatteet kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää joukkoon notkistettu tuorejuusto ja sokerit. Purista liivatteista vesi, kuumenna sitruunamehu. Liuota lehdet kuumennettuun mehuun. Kaada jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana massan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Levitä täyte pohjan päälle vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa muutamia tunteja (annettiin olla 3h).

Pehmitä liivatelehtiä 5min kylmässä vedessä. Purista vesi pois ja liuoita lehdet kuumennettuun mehuun. Yhdistä hedelmäsoseeseen. Kaada jäähtynyt seos juustomassan pinnalle. Anna hyytyä tunnin verran kylmässä.

 

Meidän kakusta nyt tuli vähän lituska, kun oli vääränkokoinen vuoka.

Hyvää oli silti. Namnam.

 

Keitto oli ihanaa ja pääruoka samoin (kiitos vinkistä E pääruuan suhteen, meinas ittellä ajatukset loppua kesken kun olin jo yhden menun suunnitellut ja tähän menuun keksinyt alun ja jäljen). Ja juustokakku suorastaan suli suussa :)

 

Tomaatti-mozzarellakeitto

Vihdoinkin pääsin testaamaan Italian tuliais-tomaattimurskan. Eilen kaupassa hypistelin mozzarellapalloja, ja iski heti ahaa-elämys "hei joo tomaattimozzarellakeittoa!"

Jouduin kyllä ikäväkseni toteamaan, mozzarellaa maistaessani, että eipä täällä Suomessa toi juusto juuri miltään maistu. Aikas mautonta, mut toisaalta, ei se tollasessa keitossa niin kauheesti haittaa :) Italiassa maistoin niin maukasta ja mehukasta mozzarellaa, etten oo toista yhtä ihanaa koskaan maistanut..

 

Jatkossa pitää varmaan mozzarellat metsästää kauppahalleista taikka Stockan herkusta. Aitoa italialaista puhvelinmaidosta tehtyä mozzaa parempaa saa hakea :) 

Tomaattimurska oli muuten ihanaa. Tosi maukasta :)

Jätin kolme viipaletta koristeeksi, loput pallosta porasin sekaan.

 

1 sipuli

1prk tomaattimurskaa

1 mozzarellapallo

1 valkosipulin kynsi

kasvisliemi, suola, mustapippuri, basilika, basilikaoliiviöljy.

 

Kuullottelin basilikaöljyssä hetken sipuleita, lisäsin tomaattimurskan ja valkosipulin, keitin hetken, maustoin, lisäsin mozzarellat ja porasin. Tarkistin maut, keitin vielä hetken ja avot, lautaselle pari viipaletta mozzarellaa ja vähän basilikaöljyä.

Namnam. Todella hyvää.

Voin väittää että hyvällä tomaattimurskalla oli suuri osuus tässä asiassa, ei paljon tarvinnut mausteita (normaalisti tomaattimurskaan saa laittaa tosi paljon kaikkea, sokerista lähtien.)

Broiler-juures"pata"

Oli vielä juureksia jäljellä (samoja jota käytin juuressosekeittoon ja broiskukeittoon)

Ja oli myös kaksi broilerin rintafilettä jäljellä, joten päätin tehdä tommosta pataa tai vuokaa tai mikskä sitä ikinä haluaakaan kutsua.

2 broilerin rintafilettä

lanttua

naurista

porkkanaa

bataattia

sipulia

valkosipulia

vettä

mausteina chili, kasvisliemi, curry, suola, pippuri, timjami, laakerinlehti, ja ihan pikkiriikkisen ketsuppia

 

Oli todella hyvää, tätä vois tehdä toistekin :)

Ja riisiähän tän kans olis tietty voinu olla, toi liemi olis kastikkeena mitä maukkain. Nyt ei vaan huvittanut riisiä syödä :)

Tomaattinen papukeitto

Idea tähän keittoon lähti aikaisemmin tekemästäni Kaalikeitosta italialaiseen tapaan.

Tällä kertaa ei vaan kaapista löytynyt kaikkia tarvittavia aineita, joten tein "pelkistetyn" version.

1 sipuli

n. 100g keräkaalia

1 valkosipulin kynsi

1prk valkoisia papuja

1prk paseerattua tomaattia

vettä

mausteina suola, pippuri, kasvisliemi, basilika ja laitoin ihan pikkiriikkisen currya.

Päällä parmesania.

 

Ihan sairaan hyvää :p

Juuressosekeittoa

Jäi toissapäiväsestä kanakeitosta yli juureksia, joten päätin tehdä sosekeittoa niistä.

Elikkäs keitto sisältää

porkkanaa, lanttua, naurista, sipulia, valkosipulia ja bataattia.

Maustoin kasvisliemellä, suolalla ja pippurilla.

Ihanan keltasta :) Ja tosi hyvää, ihan juureskeitolle maistuu :P

Olisi kuitenkin ollut vieläkin parempaa, jos olisin laittanut tilkan kermaa.

MAINOS